
| Nimi: | Siljan Mörkövaara "Mörri" | Rekisterinumero: | VH-59340 |
| Sukupuoli: | Ori | Koulutustaso: | Va A, 80cm |
| Säkä: | 156cm | Painotus: | Kouluratsastus |
| Rotu: | Suomenhevonen | Kasvattaja: | Siljan Suomenratsut |
| Syntynyt / ikä: | 07.01.2009 / ikä | Omistaja: | Hawering |
Luonnekuvaus
Yleisesti Mörri on mukava oripoika, joka tulee kaikkien kanssa toimeen.
Hyvin ihmisystävällinen hevonen, harvoin temppuilee hoitajilleen ja yrittää olla kovempi kuin muut.
Rauhallinen persoona muutenkin, ei ole jatkuvaan säheltämässä vaan käyttäytyy aina mallikelpoisesti.
Poika omaa loppujen lopuksi hirmu vähän orimaisia tapoja, ensi silmäyksellä sitä voisi todellakin luulla ruunaksi.
Lisäksi hyvin varmajalkainen, Mörri ei säiky suurempiakaan vempeleitä kuin kimeimpiäkään ääniä.
Itsepäisyyttä joltain taholta löytyy, esimerkiksi laitumenportille voidaan jumittua, mikäli ori ei
halua takaisin talliin. Yleisesti helppo kuitenkin tilanteessa kuin tilanteessa. Mörri on hyvin
paljon herkkujen perään ja sen huomaa myös orin vatsasta. Lähes joka toinen päivä Mörri on
vähintäänkin dieetillä ja jatkuvaan karsinan ovessa lukee, ettei pojalle saa antaa mitään
ylimääräistä. Vauhtia tältä hevoselta kuitenkin löytyy, jaloistaan erittäin nopea ja vikkelä.
Harvoin sen kanssa kompuroidaan missään määrin. Yleisesti Mörri on mukava hevonen, jota voivat
huoletta käsitellä myös kokemattomammatkin ihmiset.
Hoidettaessa Mörri käyttäytyy kiltisti. Kun karsinaan astuu, sen takapuoli on yleensä edessä ja
hoitaminen täytyy alottaa tuskallisella työntämisellä, jotta saa orin karsinassa edes ympäri.
Kannattaa laittaa harjauksen ajaksi kiinni, sen verran utelias persoona kun on, ja haluaa mukaan
hoitajan toimenpiteisiin. Harjatessa seisoo nätisti paikoillaan, mutta vain jos sille on tehty selväksi,
että nyt tosiaankin seistään eikä muuta puuhailla. Nauttii harjauksesta todenteolla, kukapa ei
rapsutuksista pitäisi. Ei ole erityisemmin herkkä, päästään ei kuitenkaan siedä niin kovaotteista harjausta.
Harjan ja hännän harjaaminen on aina ollut vastenmielistä orille jolloin tietenkin luimistellaan
ja yritetään peloitella hoitajaa lopettamaan kys. toimenpiteen. Kavioiden puhdistus onnistuu Mörrin
kanssa ihan jees, nostaa melko hyvin kavionsa joka kerta, vaikka erityisesti kengittäessä tekeytyy
hankalaksi. Varusteiden laitto onnistuu myös hyvin, harvoin pistelee vastaan. Suitsiessa saattaa
aluksi olla ottamatta kuolaimia suuhun, pieni kutittelu kuitenkin suunpielestä ja johan suu aukeaa.
Satuloidessa Mörri on tyypillinen hevonen - pullistelee ja luimii. Joskus Mörrin satulavyötä
saakin nyhtää pidempään jotta se menee pojan pyöreän vatsan ympärille. Muut suojat, kuten pintelit
ovat helposti laitettavissa pojan ylle, vaikkakin tuppaakin vähä steppailemaan silloin.
Yleisesti Mörri on helppo hoidettava.
Ratsastettaessa Mörri vaatii jo vähän kokeneemman ratsastajan, sellaisen, joka jaksaa työtää pieniä vikoja sen
kanssa. Poika ei ole aina ollut ihan kovinkaan hieno ratsu, siihen vaihteeseen ollaan vasta
pääsemässä. Vähän haasteellinen siis, tai oikeastaan vain itsepäinen, eikä alennu välttämättä
jokaisen ratsastajan kuritukseen.
Koska ori painottuu kouluratsastukseen, on se myös parhaimmillaan siinä, vaikka
aina ei uskoisi. Omaa hienot askeleet kuin selästä, niin myös maasta katsottuna. Askeleet ovat hyvin
pehmeät ja niissä on helppo istua myös harjoitusravissa. Mörri on reipas hevonen jolle saa tehdä
jatkuvaan puolipidätteitä, muuten tuppaa vähän karkaamaan otteesta. Tottelee parhaiten istuntaa
sekä ääniapuja, siispä kaikki merkit on annettava pojalle selvästi. Vähänkin kovemmasta
pohkeenpuristuksesta hevonen lähes juoksee alta, avuille siis hyvin herkkä.
Ori taipuu kouluratsastuksessa vaativa a tasolle
asti, on se siis todellakin taitava hevonen. Taittaa kaikki helpot luokat mutkitta, mikäli
jaksaa keskittyä ja paneutua asiaan. Mörri nostaa hyvin kaikki askellajit, eikä
pohkeenväistöissäkään saati taivutuksissa vikoja ole. Esteillä Mörri on todella reipas,
niillä kylläkin kuumuu huomattavasti, jolloin tarvitsee selkäänsä osaavan ratsastajan.
Poika hyppää ratana hieman alle metriä ja senkin todellakin vaivalla. Mörri ei omaa maailman
parasta hyppytyyliä, mutta aina yli mennään, todella harvoin kieltäytyy esteillä.
Maastossa Mörri on vauhdikas, eteenpäin pyrkivä hevonen jonka kanssa on mahtavaa mennä pelloille
laukkailemaan täysiä. Täysin maastovarma peli eli ei säiky mitään. Yleisesti Mörri on kokeneen
ratsastajan unelmaratsu, varsinkin jos kaipaa pientä haastetta.
Kisoissa ori on hitusen omalaatuinen, siellä mennään vähän niikuin Mörri itse parhaaksi näkee. Ensiksi on haasteena saada kotitallin pihassa ori traikkuun, sinnehän se ei suosiolla astele. Kisamatkat ovat muutenkin pojan mielestä yhtä tuskaa, ei se jaksaisi seisoa siinä kopperossa varttia pidempään, olipa toinen hevonen vieressä tai kasa heinää porkkanoineen nenän edessä. Kisapaikalla Mörri pompahtaa hirmuisella kyydillä ulos traikusta, ja varma voi olla, että karkuun pääsee mikäli hoitaja ei ole varautunut. Kisapaikalla tietenkin pitää pienoista showta alkuun, kaikille tammoille pitää ilmoittaa kuka saapui paikalle. Kun varusteita ruetaan pistämään hevosen ylle, rupeaa Mörri hermostumaan ja steppailee paikoillaan hoitajan yrittäessä rauhoittaa sitä kaikin mahdollisin keinoin. Ori kuitenkin voi olla vähän säpäkkä tuollaisissa tilanteissa jolloin hoitaja voi jäädä kakkoseksi. Kun pojalla on varusteet päällä ja päästään lämmittelemään, alkaa se entistä ennemmän saada vauhtia jalkoihinsa. Ori kilpailee suurimmaksi osaksi vain kouluratsastuksen parissa, vaikkakin silloin tällöin myös valjakkoa kisataan. Ratsastuslajien parissa tämä hevonen on haastava ja vaatii selkäänsä kilpakentillä osaavan ratsastajan. Kun ratsukko saa luvan aloittaa, puhkuu Mörri intoa ja energiaa päästä näyttämään taitojaan. Ainahan kisat eivät mene putkeen, Mörri kyllä kertoo kun sitä ei huvita. Silloin parkkeerataan keskelle kenttää tuomareiden ihmetellessä ympärille. Ratsastajan on oltava päättäväinen tälläisessä tilanteessa ja pistettävä hevonen liikkumaan, sillä tavoin kilpailut sujuvat ihan hyvällä menestyksellä ja siitä kertoo lukuisat sijoitukset kilpakalenterissa.
Muiden hevosten seurassa Mörri on aina tahtonut olla se pomo, se joka alistaa kaikki muut ympäriltään. Onneksi asia ei täysin ole näin, muuten hevonen omaisi varmasti ilkeän luonteen kun kunnianhimo nousisi päähän. Tämä ori nähdään tooodella usein kinastelemassa muiden hevosten kanssa, menee aivan varmasti aukomaan jokaiselle päätään ja siksi tuntuukin usein saavan mustan silmän, kakkossija tässä lajissa on yleinen. Mörri tahtoo siis vähän elvistellä vanhemmille oreille, ne eivät onneksi anna tämän pikkupojan hyppiä niiden silmille. Tammoillekin voi olla vähän äksyhkö, mutta niille ori sentään tajuaa alistua. Nuorempien orien kanssa voi tulla vielä ihan hyvin juttuun, kunhan Mörri on se pomo niiden laumassa. Oria ei voida siis tarhata aivan jokaisen hevosen kanssa, tarhakaverit on joskus valittava oikein huolella. Mörri omaa muuten onneksi ihan hyvät laiduntavat, pysyy kohtuu hyvin sähköpaimenten sisällä. Ori tietenkin huomaa, milloin sähköt eivät kierrä paimenissa, ja silloinhan tarhasta karataan sata varmasti. Lankkuaitoihin Mörriä on ilkeä tarhata, tahtoo vähän järsiä aitoja. Mörrin lempipuuhaa laitumella on tietenkin säntäileminen, oman shown pystyssä pitäminen, jonka ori todellakin osaa. Aina tahtoo pelleillä, mutta onhan se ymmärrettävää, hevonen pitää vain hauskaa. Tietenkin Mörri on myös sitä tyyppiä, joka huomaa ensimmäisenä laitumella tuoreimmat ruohoniput ja syö ne kaikkien nenien edestä, oli tilanne mikä tahansa.
Sukutaulu
| isä. Siljan Mörköpeikko | ii. Nuken Huvittaako | iii. Jippo-Poika evm |
| iie. Tikkarityttö evm | ||
| ie. Ch. Sesilja YLA2, KTK-II, SLA-I, KRJ-III, VVJ-III |
iei. Ukko-Pekka evm | |
| iee. Sanja evm | ||
| emä. Moon Taiteilijatar |
ei. Sanansaattaja YLA2, SLA-II |
eii. Fabio evm |
| eie. Unetar evm | ||
| ee. Neiti Kesäheinätär YLA2, KTK-III, SLA-I |
eei. Herra Hakkarainen evm | |
| eee. Tuulikki evm |
Jalostusinfo
Mörri astuu itselleen sopivia tammoja täytettyään 3,5 vuotta.
s. 14.04.2009, o. Mörkövaaran Mikael (e. Fiktion Minttu) omistaja: Hawering
s. 30.06.2009, t. Mörkövaaran Siluetti (e. Fiktion Minttu) omistaja: Tuulia
s. 01.07.2009, t. Mörkövaaran Ronja (e. Pikantin Satu) omistaja: wilberi
s. 23.08.2009, o. Mörkövaaran Murhavaisto (e. Mörkövaaran Suklaa-Nautinto) omistaja: yukitora
s. 12.11.2009, o. Emmun Mörrimöykky (e. Vinlannin Kastehelmi) omistaja: Emmu
Sijoitukset: KRJ 46, VVJ 23 kpl
26.02.09, KRJ (kutsu), Helppo A, 02/44
26.02.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 04/26
04.03.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 01/25
07.03.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 02/25
13.03.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 01/30
14.03.09, KRJ (kutsu), Helppo A, 03/29
18.03.09, KRJ (kutsu), Helppo A, 01/50
19.03.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 02/15
20.03.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 02/15
23.03.09, KRJ (kutsu), Helppo A, 06/50
31.03.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 02/14
04.04.09, KRJ (kutsu), Helppo A, 03/24
07.04.09, KRJ (kutsu), Helppo A, 02/24
10.04.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 02/17
14.04.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 02/14
17.04.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 05/50
18.04.09, KRJ (kutsu), Helppo A, 01/16
18.04.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 01/17
20.04.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 04/50
01.05.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 02/24
05.05.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 01/19
08.05.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 03/09
11.05.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 01/09
13.05.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 02/09
15.05.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 01/09
23.06.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 02/18
24.06.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 03/18
27.06.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 01/18
04.07.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 03/40
06.07.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 01/40
24.07.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 02/23
28.07.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 02/23
02.08.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 01/27
09.08.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 02/27
26.08.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 03/17
28.08.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 01/17
31.08.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 01/17
02.09.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 02/17
03.09.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 02/18
08.10.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 04/50
15.10.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 03/50
10.11.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 02/63
10.11.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 03/23
11.11.09, KRJ (kutsu), Vaativa B, 06/63
16.11.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 03/12
20.11.09, KRJ (kutsu), Vaativa A, 01/12
15.03.09, VVJ (kutsu), Vaativa yhdistetty, 04/26
20.03.09, VVJ (kutsu), Vaativa yhdistetty, 01/37
21.03.09, VVJ (kutsu), Vaativa yhdistetty, 06/37
25.03.09, VVJ (kutsu), Vaativa yhdistetty, 02/37
28.03.09, VVJ (kutsu), Vaativa yhdistetty, 01/37
06.04.09, VVJ (kutsu), Noviisi yhdistetty, 02/08
10.04.09, VVJ (kutsu), Noviisi yhdistetty, 02/14
03.05.09, VVJ (kutsu), Vaativa yhdistetty, 04/54
08.05.09, VVJ (kutsu), Vaikea yhdistetty, 01/22
10.05.09, VVJ (kutsu), Vaativa yhdistetty, 02/54
21.05.09, VVJ (kutsu), Vaativa tarkkuuskoe, 04/21
26.05.09, VVJ (kutsu), Vaikea yhdistetty, 02/10
29.05.09, VVJ (kutsu), Vaikea yhdistetty, 01/08
01.06.09, VVJ (kutsu), Vaikea yhdistetty, 02/23
01.06.09, VVJ (kutsu), Vaikea yhdistetty, 02/07
03.06.09, VVJ (kutsu), Vaikea yhdistetty, 01/07
28.06.09, VVJ (kutsu), Vaikea yhdistetty, 01/17
04.07.09, VVJ (kutsu), Vaikea yhdistetty, 01/17
30.08.09, VVJ (kutsu), Vaikea yhdistetty, 04/22
01.09.09, VVJ (kutsu), Vaikea yhdistetty, 02/22
05.09.09, VVJ (kutsu), Vaikea yhdistetty, 01/22
07.09.09, VVJ (kutsu), Vaikea yhdistetty, 01/24
10.10.09, VVJ (kutsu), Vaikea yhdistetty, 02/13