ETUSIVU -- -- -- ---- -- -- -- -- TILAT -- -- -- ---- -- -- -- -- HEVOSET -- -- -- ---- -- -- -- -- KASVATUS


Tervetuloa Mörkövaaraan, virtuaaliselle suomenhevostallille!

Mörkövaara sai alkunsa vuoden '07 keväällä kun palailin pitkästä aikaa virtuaalitouhujen pariin, oman tallin rakentaminen tietysti mielessä. Silloin suomenhevoset olivat lähellä sydäntäni ja niin halusin sen näkyvän myös virtuaalihommien kautta, ja siksi syntyi suomenhevosiin painottuva talli. Mörkövaarassa ei ole sen koko pystyssä olo aikanaan nähty muun rotuisia hevosia, talli todellakin pitää sisällään vain puhtaita, upeita suomenhevosia. Talli syntyi hitaasti ja harkinnan kanssa, silloiset virtuaalitallit kun tuntuivat pysyvän pystyssä kuukauden tai pari. Ylpeä saa siis olla että näinkin pitkälle ollaan päästy. Tietenkin talli on vuosien varrella pitänyt muutamia pidempiä taukoja joiden ohella harkitsin lopettamista, mutta sitä ajatusta en tosissani ota enää mieleenikään. Mörkövaara perustuu suomenhevosiin ja kilpailuihin, niiden ympärillä se tällä hetkellä pyöriikin.

Mörkövaara sijaitsee keskellä rehevää, metsäistä Järvi-Suomea, suorastaan keskellä ei mitään. Mutta sehän tuntuu käyvän hyvinkin hevosille, sillä ne jos ketkä ovat tallilla tyytyväisiä. Painotamme hevosten hyvin vointiin, ja siksi meiltä löytyykin mahtavat tilat ja puitteet hevosten pitämiseen. Maata Mörkövaara omistaa monen monta hehtaaria, johon mahtuukin suuri talli, kolme suurta laidunta, viisi tarhaa, ratsastuskenttä, maneesi, lukuisia ratsastuskäyttöön soveltuvia peltoja, maastoreittejä sekä pieni järvi hevosten uittoa varten.

Tallista löytyy 34 karsinaa vain suomenhevosten käyttöön, niin suurta määrää karsinoita tuskin tulemme koskaan tarvitsemaan, mutta hyvähän niitä on varalta löytyä. Tallin hevoset ovat aktiivisessa kilpakäytössä heti syntymästään lähtien, kisaamme reippaalla tahdilla esteitä, koulua, sekä valjakkoajoja. Kisaamisen aloitamme siksi niin aikaisin jotta kerkeämme vielä hyvässä iässä pyörähtämään laatuarvosteluissa. Kaikilta tallin suokeilta löytyy tavoitteet ainakin yleislaatuarvosteluun, sekä suomenhevosten omaan laatuarvosteluun. Hevoset ikääntyvät VHKRn mukaisesti, 1 IRL kk meinaa siis hevosillamme yhtä vuotta. Hevoset tulevat jalostuskäyttöön noin kolme vuotiaana, mikäli niillä on riittävästi sijoituksia eri lajeista sekä luonne sivuillaan. Eläkkeelle hevoset siirtyvät aikanaan, keskimäärin 15 vuoden paikkeilla. Pyrimme antamaan jokaiselle hevosellemme pitkäaikaisen ja aktiivisen kilpakodin.

Mörkövaaran päätoimintaan kuuluu kasvatus. Tallimme kasvattaa hienoja, kilpakykyisiä suomenhevosvarsoja muille suomenhevosista kiinnostuneille virtuaaliharrastajille. Jalostukseen käyttämämme yhdistelmät ovat harkittuja ja hyvin valittuja. Pyrimme heti alkuun välttämään sisäsiitoksen, sukutaulusta ei tule löytyä moneen moneen polveen samaa nimeä. Tietenkin vanhempien tulee olla mahdollisimman hyväluonteisia hevosia sekä jotenkin menestyneitä, esimerkiksi kilpailujen merkeissä. Talliin syntyy keskimäärin muutamat varsat kuukaudessa, joskus tietenkin enemmän ja joskus vähemmän. Riippuen tallin tamma määrästä, ja tietenkin niidenkin jälkeläismäärästä. Mörkövaaran kasvatit tunnistat Mörkövaaran -alkuliitteestä. Tallin orit ovat tarjolla jalostukseen myös ulkopuolisille tammoille, sekä tilausvarsoja on mahdollista saada, niistä kyselyt mailitse.

Siinä pientä esimakua Mörkövaaran tiloista, hevosista sekä toiminnasta. Toivotaan, että joku kävijöistä uskaltautuu etusivuakin pidemmälle, tutustumaan esimerkiksi hevosiin tai tallin kasvatukseen.
- Hawering (VRL-1671, HVR)

>> Viimeisin päivitys 20.11.2009, klo 14:09
>> Olemme Harhavaaran Ratsastajien jäsentalli
>> Katsothan myös : Mörkövaara suosittelee




© special k 2007