Kimovaaran Elaria - virtuaalihevonen

Elli lopetettiin 11.1.2009 vanhuuden oireisiin. Kuollessaan tamma oli siis 19 vuotias.
Lepää rauhassa rakas, sinua kaivaten Omistajasi sekä lukuiset tallikaverit.

NimiKimovaaran Elaria KutsumanimiElli
RotuSuomenhevonen SukupuoliTamma
Syntymäaika17.5.2007 Säkäkorkeus153cm
PainotusYleispainotus KoulutustasoKo: He A, Re: 80cm, Me: 60cm
KasvattajaKimovaara OmistajaHawering, Mörkövaara


Kuvagalleria

© Laura R. Klikkaa kuvaa oikeaan kokoon.

Luonne

Kiitorata valmiiksi, täältä tulee Elaria..!
Elaria aka Elli on hyvin vauhdikas persoona, lieneekö tämä johtuu siitä että hänen vanhempansa ovat ravureita. Elli on päättänyt pitää jalkansa koulukentän suuntamilla, raveissa tämä neiti ei kovinkaan juoksentele vaikka sillä pyritäänkin ajamaan kilpailuissa mahd. usein. Tältä tammalta todellakin löytyy luonnetta ja tulisuutta, tämän seurassa eivät pienemmät pärjää vaan tarvitaan osaavia käsiä. Itsepäisyys kuvaa Elliä hyvin, onhan toki päiviäkin jolloin kaikki sujuvat aivan mutkitta. Oikeanlaisella käsittelijällä Elli on kuitenkin mukava tapaus, harvoin tamma pyrkii hoitajaansa komentamaan. Muille hevosille, varsinkin oreille äksyää sen minkä kerkeää, nuorien tammojen kanssa tulee kuitenkin hyvin toimeen mikäli eivät yritä ottaa tältä ns. valtaa. Omaa hyvin kovan halun juoksua sekä syömistä kohtaan - tamma ei jätä koskaan yhtä kaurantähkääkään syömättä.

Karsinassa Elli on melko helppo käsitellä vaikka kyllä se silloinkin vastaan jaksaa laittaa kun hoitaja haluaa tämän kavioita puhdistaa. Kun hoitaja astuu karsinaan, on Elli korvat luimussa ja saattaa vähän näykkiä ilmaakin. Pahaa tämä ei hoitajalleen tarkoita joten mitään se ei pelottelustaan huolimatta tee. Antaa ottaa ihan hyvin itsensä riimuun, kannattaa laittaa harjauksen ajaksi kiinni jos ei halua väistellä jatkuvaan sen kavioita. Harjatessa tuppaa koko ajan heilumaan, ei jaksa rauhoittua pysyäkseen paikoillaan niiden parien minuuttien ajan. Saa harjata ihan kovallakin otteella, ei ole herkkä edes vatsansa alta. Pään harjaus onnistuu melko harvoin, nostaa turpansa aina kohti kattoa eikä laske sitä millään alas - paitsi jos hoitajalla on malttia odotellakseen useammankin minuutin ajan. Kavioita ei ole aivan helppo puhdistaa, niitä se ei millään maasta nosta. Hoitaja saa kunnolla repiä jalkaa maasta jotta saa edes jotenkin kavion käteensä. Varusteiden laitossa laittaa paljonkin vastaan, esimerkiksi satuloidessa. Kun satulan laskee selkään, Elli pullistaa sen minkä jaksaa. Suitsiessa ei ota kuolaimia millään suuhun, puree vain hampaansa tiukasti yhteen. Ajovaljaat on vähän helpompi laittaa tamman päälle vaikka kyllä se maharemmiä kiristettäessä myös pullistelee. Ne vain menevät huomattavasti helpommin sen ylle. Ellin saa helposti myös aisoihin, niiden kanssa tulee erittäin harvoin harmia. Tamma vaatii hoitajakseen ihmisen jolla on malttia sekä ennen kaikkea päättäväisyyttä.

Elli on rastastaessa energinen ja vauhdikas neitokainen, joka toimii kuitenkin hyvin ja kuuliaisesti ratsuna kokeneen ratsastajan käsissä. Tamma on erittäin itsepäinen, joten sitä saa kyllä komentaa ratsastaessa oikein kunnolla, jotta se tekisi mitä käskettäisiin. Kouluratsuna se toimii hyvin ja radoilla se tanssahtelee Helppo A-luokissa. Elli liikkeet ovat vahvoja ja selkeitä, mutta kuitenkin sulavia sekä kauniita. Askelvaihdokset sujuvat siististi, kuten muut käskytkin, kunhan ratsastaja itse osaa pitää päänsä sen kanssa mitä pyytää tammalta. Parhaiten neiti toimii tutun ratsastajan kanssa, johon tämä on luonnut suhteen. Koululiikkeisiin Elli tylsistyy välillä ja tällöin siirrytään esteiden puolelle. Esteillä tamma kuumenee erittäin helposti ja sitä on välillä hieman vaikea käsitellä. Elli rakastaa vauhtia ja hurjäpäisyyttä, joten sen innostuessa sitä on vaikea pidätellä. Esteillä neiti hyppää reilut 90cm ratana, mutta maastossa se hyppää n. 60 cm esteitä. Tamma ei vierastele oudon näköisiä esteitä, vaan hyppää suoraa päätä niiden ylitse. Ellillä hypätessä tuntuu siltä kuin se liitäisi linnun lailla ilmassa. Maastossa neiti on todella energinen. Maastoesteet tai puron pätkät eivät tuota sille ongelmia. Se rakastaa laukata pitkin pellon reunaa ja ottaa kaiken irti vauhdista. Kilparadoilla tamma saattaa toimia välillä hieman omatoimisesti itsevarmuutensa ta -päisyytensä vuoksi, mutta yleensä tämä ei ole mikään kovin suuri ongelma. Pääasiassa se tottelee rasastajan käskyjä ja toimii niiden mukaisesti.
© Hawering & Lazia

Sukutaulu
isä. Ryysyrannan Pintaliitäjä ii. N.I.N. Lootuspoika iii. N.I.N. Rattopoika
iie. N.I.N. Lootus
ie. Ryysyrannan Osui Ja Upposi iei. FIM Upotus
iee. Miinan-Liuhu
emä. J.T Välke ei. NJY Vauhdikas eii. Kipinä-Rutto
eie. TK's Pipsa
ee. T.P Tikku-Nekku eei. T.P Tikku-Ukko
eee. T.P Pikku-Liinukka


Kilpailukalenteri - vain sijoitukset!
Sijoituksia KRJ 52, ERJ 20, VVJ 1, KERJ 5 kpl

06.02.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 3/22
07.02.2008 -- kutsu -- KRJ -- He A -- 2/29
08.02.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 5/37
21.03.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 1/22
21.03.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 5/36
26.03.2008 -- kutsu -- KRJ -- Va B -- 2/101
30.03.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 2/22
30.03.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 1/75
31.03.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 2/30
31.03.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 3/30
03.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 5/40
03.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 3/40
03.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 1/100
15.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 3/22
15.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- He A -- 2/18
17.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 4/44
21.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 1/51
24.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 2/101
24.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 6/101
24.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 9/101
26.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 3/58
29.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 1/45
30.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 9/95
01.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 2/45
06.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 4/81
11.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 7/63
13.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 5/43
15.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 10/100
19.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 5/25
20.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 10/139
20.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 2/286
21.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 4/19
31.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 3/56
03.06.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 2/37
13.06.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 7/71
14.06.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 2/42
10.07.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 6/40
13.07.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 2/17
23.07.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 2/22
14.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 4/17
14.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 3/14
14.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 3/14
26.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 7/69
26.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- KN Special -- 1/70
26.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- He B -- 2/69
26.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- KN Special -- 3/70
26.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- KN Special -- 2/70
26.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 4/21
27.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 4/18
29.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 2/10
29.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 3/10
29.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- He C -- 1/10

26.03.2008 -- kutsu -- ERJ -- 80cm -- 3/23
28.03.2008 -- kutsu -- ERJ -- 80cm -- 2/29
07.05.2008 -- kutsu -- ERJ -- 50cm -- 5/36
07.05.2008 -- kutsu -- ERJ -- 60cm -- 5/35
10.05.2008 -- kutsu -- ERJ -- 60cm -- 3/23
16.05.2008 -- kutsu -- ERJ -- 70cm -- 2/40
19.05.2008 -- kutsu -- ERJ -- 60cm -- 2/13
03.06.2008 -- kutsu -- ERJ -- 60cm -- 3/12
10.06.2008 -- kutsu -- ERJ -- 60cm -- 2/27
14.06.2008 -- kutsu -- ERJ -- 60cm -- 2/9
14.06.2008 -- kutsu -- ERJ -- 60cm -- 3/9
10.07.2008 -- kutsu -- ERJ -- 60cm -- 3/9
10.07.2008 -- kutsu -- ERJ -- 60cm -- 2/9
23.07.2008 -- kutsu -- ERJ -- 60cm -- 4/16
23.07.2008 -- kutsu -- ERJ -- 60cm -- 4/16
10.08.2008 -- kutsu -- ERJ -- 80cm -- 1/14
10.08.2008 -- kutsu -- ERJ -- 80cm -- 3/14
23.08.2008 -- kutsu -- ERJ -- 60cm -- 4/16
23.08.2008 -- kutsu -- ERJ -- 60cm -- 2/16
26.08.2008 -- kutsu -- ERJ -- 80cm -- 4/20

18.04.2008 -- kutsu -- VVJ -- Vaativa yhdistetty -- 2/21

10.06.2008 -- kutsu -- KERJ -- Aloittelijaluokka -- 2/6
01.07.2008 -- kutsu -- KERJ -- Aloittelijaluokka -- 1/8
11.07.2008 -- kutsu -- KERJ -- Aloittelijaluokka -- 1/11
18.07.2008 -- kutsu -- KERJ -- Tutustumisluokka -- 2/21
23.07.2008 -- kutsu -- KERJ -- Aloittelijaluokka -- 2/8

Jälkeläiset
o. Mörkövaaran Simppa-Kukko - om. Jim
o. Mörkövaaran Werneri - om. Gabrielle
o. Mörkövaaran Satikuti - om. Braydén
o. Mörkövaaran Kauhukuva - om. lucifer

ulkoasu & ulkoasun kuvan © Decne - tekstit © Hawering