
Hempan tallin on vuoden 2010 loppuvuodesta perustettu virtuaalitalli. Hempan talli on nimetty omistajansa, Hempan mukaan. Talli keskittyi ennen hoitaja- ja tuntitoimintaan, mutta nykyään ohella on myös kasvatustoimintaa. Lisäksi aktiviteetteihin kuuluu valmennuksia, kilpailuja ja tunteja. Kasvatustoiminnassa Hempan talli keskittyy laadukkaiden harraste- ja jalostusshetlanninponien kasvattamiseen.
Jokaiselle hevoselle ja ponille otetaan yksi hoitaja, koska hevosista huolehtiminen olisi muuten liian raskasta omistajalle.
Huomaat varmaan, että sivuilla on myös piirrettyjä kuvia, aivan! Hempan talli on puoliksi piirretty ja puoliksi valokuvallinen! Hevosten normaalit kuvat ovat valokuvia ja Hemppa piirtää niille silloin tällöin lisäkuvia, lähinnä hoitajille kannustukseksi ja palkaksi.
Pidemmittä puheitta, toivottavasti jaksoit lukea pienen tallista kertovat tekstin ja jaksat nyt siirtyä selailemaan tallia. Muistathan käydä silittämässä karvakorviamme (ei ylimääräisiä herkkuja!)!
terveisin teidän Hemppa! (ja tietysti tallin ponit ja hepat!)