Kissakatraan arkajalka - Nordica
Nordica on noin nelivuotias maatiaiskissanaaras, joka saapui meille tammikuun puolivälissä 2010. Tämä kissaneiti on melkoinen arkajalka ja viihtyykin hyvin talossa, sohvan alla.
Hain Nordican Alegresta lumienkulin hoivista, joka oli hakenut tämän Virosta saakka. Kuulemma kissa oli eräs päivä toimitettu eläinsuojaan tietoineen ja jätetty sinne etsimään kotiaan. Kotia ei kuitenkaan ollut löytynyt ja lopetuksen uhalla kissa tuotiin Suomeen etsimään jälleen uutta kotia. Eihän se kokoaikainen reissaaminen kellekään tee hyvää. Siksipä Nordicasta tulikin sellainen mikä nyt on. Silti tiedän, että kovan kuoren alla piilee ihastuttava kisuneiti!
Nordica on jo melko hyvin sopeutunut taloon ja sen meininkiin. Sen turkki on hyvässä hoidossa ja kiiltää jo ihan eri tavalla kun meille tullessaan! Neitokaisesta on kehkeytynyt sylikisu - se nauttii iltaisin rapsutuksista sylissä ja kehrää kovaan ääneen.. Kuitenkaan muita kissoja se ei siedä lähelleen ja parit tappelutkin on käyty. Muutaman naarmun Rasse sai nenäänsä kun uteliaisuus voitti.. Jokatapauksessa meillä on mennyt nyt mainiosti ja Nordica on oikein persoonallinen tapaus!
Nordica asuu Acapellassa yhdessä muiden maukujien kanssa!
Maahantuoja: *lumienkuli*
i. Starke ii. Master ie. Papillon
e. Lully ei. Fenix ee. Helsenga
ulkoasu ja tekstit © femm kuva © skibler, flickr.com / CC BY-NC-SA 2.0